Retkellä Kallossa ja Reposaaressa.

 Rauman lähellä on hienoja kohteita, vaikka ovatkin Porin puolella.
Lähdimme ystäväni kanssa kauniina perjantaina katselemaan näitä hienoja paikkoja.

Ilma suosi ja nautimme molemmat merituulesta ja auringosta.

Ensimmäisenä kohteena oli KALLO, Porin Mäntyluodossa.

Kallo eli Mäntykallo on Mäntyluodossa sijaitseva alue, joka muodostuu kahdesta tien ja maakaistan toisiinsa yhdistävästä kallioluodosta.

Kallossa toimii mm. Suomen vanhin urheiluseura, purjehdusseura,

sekä Porin merivartiosto ja luotsiasema. 

Kallon majakka ja sen kalliorannat ovat suosittuja retkikohteita varsinkin hurjien syysmyrskyjen aikaan.

                                                                                                                                                          Joutsenet Kallon tien varrella.   

            

Tuomi kukkii

Kahvitauko Kallossa, ennen matkan jatkumista

Toisena kohteena oli REPOSAARI

Reposaari on kauniiden puutalojen idyllinen saari Pohjanlahden rannalla. Noin kolme kilometriä pitkä ja puoli kilometriä leveä saari sijaitsee aivan meren ja mantereen läheisyydessä, ja saarelle pääsee kulkemaan veneellä sekä vuodesta 1956 alkaen myös tietä pitkin. Tie kulkee ensin merenlahden halki kauniina pengertienä ja jatkuu edelleen saarien ja luotojen kautta Reposaarelle. 

Takaranta on Reposaaressa muutaman kilometrin mittainen, kivikkoinen ja kallioinen rantaviiva aivan aallonmurtajan kupeessa. Rannalta on upea näkymä avomerelle. Talvisin rannalle kohoavat mahtavat jäämuodostelmat.

 

 Tässä on mukava istuskella

                                                            Nämä kaksi uskalsivat mennä uimaan.

 Siikarannan silokallioilta löytyy aikojen saatossa lukuisten merenkävijöiden kaivertamia nimikirjaimia ja kalliopiirroksia. Vanhimmat niistä ovat yli satavuotiaita.

Lopuksi poikettiin vielä kotimatkalla YYTERIIN

Yyterissä on kuuden kilometrin pituinen hiekkaranta. Ranta tunnetaan laajasta dyynialueesta. Vanhin ja kaikkein korkein dyynivalli Keisarinpankki on heti sannoille tultaessa.

Kyllä Suomessa on monia kauniita paikkoja,

 kun vaan lähtee liikkeelle!

Katso luontoa ja huomaa...

Kesä on vihdoinkin saapunut tänne pohjolaan.

Tänään oli jo todella lämminä, että tälläinen vilukissa kuin mina uskalsi jättää pitkikset pois housujen alta.

Kaikkialla vihertää ja linnut visertää.

 Ihanaa kulkea luonnossa, kun kaikille aisteille tulee iloa.

Kauniita kukkia ja puiden lehtiä, ihanaa linnunlaulua ja kesän tuoksuja.

Nyt kaikki ulos nauttimaan, ilman kiirettä minnekään!

Kohta saadaan kyllä aivastella me allergikot,

 mutta silti niin kaunista on koivun uudet lehdet.

Fasaaniherra kävelyllä.

Naapurit ihan sovussa perhettä perustavat.

Luonnossa on monia ihmeellisiä juttuja.

Tämäkin on niin kaunis, mutta mikä on?
En tiedä.

Anna kaikkien kukkien kukkia vaan.

                                   Jok ainut kesä minut valta vastustamatta

                               halu olla mehiläinen.

                               Niityltä niitylle minä lentäisin hoilaten,

                               hoippuen, hyräillen

                               ja jäisin kukkaan aina kunnes olisin uuvuksissa

                               ja tuuli kumppanini hyväilisi otsaani

                               kunnes tulisi se yksi

                               johon jäisin iäksi.

                                     Tommy Tabermann

Koivukaria teatterissa osa 3

Kolmas Koivukarin näytelmä teatterissa oli vähän erilainen, kuin kaksi edellistä.

Se pohjautui Tapio Koivukarin samannimiseen runokirjaan.

Kuvassa: Sari Suominen, Tapio Koivukari ja Perttu Suominen

Esitystä pääsi seuraamaan Rauman merimuseoon.

Tämä oli paikkana todella sopiva tälle esitykselle.

Runot esitettiin puheen ja laulun välityksellä. Runoihin oli sovittanut musiikin Perttu Suominen.

Runoja esittivät Sari ja Perttu Suominen.

Esitys oli tosi mukava ja myös koskettava, sekä mitaltaan juuri sopiva.

Hienosti onnistuivat esityksessä molemmat näyttelijät.

  

 

Tähän päättyy toistaiseksi Koivukarin teoksiin pohjautuvat näytelmät.

Koivukaria teatterissa osa 2

Tapio Koivukarin kirjaa Missä aallot murtuvat perustuva näytelmä sai ensi-iltansa 31.1.2013.

Näytelmän jatkaa saman perheen tarinaa, joka jo tuli tutuksi näytelmästä Luodetuulen maa, sekä ehkä muutama kohtaus myös Sumun lokikirjasta. 

Missä aallot murtuvat on myös Sakari Kirjavaisen ohjaama.

Tässä draamassa on tummempi sävy, kuin edeltäjässään. Tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulta aina toisen maailmansodan loppuun.

                "Ko mää olim pukseeril vahdis ni ai ol timmi topis, 

                 ai ol onka ett päästi ettippäi."

Tarina lyhyesti: Enok Havström ampuu allijahdissa vahingossa ystävänsä ja miehen herkkä mieli murtuu.

Hän joutuu Niuvaniemen mielisairaalaan, missä hän toimii lämmittäjänä. Enok ystävystyy Raippaluodosta tulleen Malin Boströmin kanssa. 

Toisaalla elävät elämäänsä Enokin vanha äiti Fiina ja sisko Sofia, sekä Enokin vaimo Aino.

Sofia on menettänyt merelle miehensä ja kaksi lastaan, mutta sitkeä nainen jatkaa elämäänsä Santkarissa. 

Aino koittaa pitää huolta kahdesta lapsestaan, kun Enok on poissa.

Lopulta pari ajautuu avioeroon ja Sofia menee uusiin naimisiin. 

Enok pääsee pois lopulta mielisairaalasta ja saa työpaikan uuden nahkatehtaan lämmittäjänä.

Näytelmässä palataan Enokin muistoissa menneisiin tapahtumiin.

 Tunnelmat vaihtuivat sulavasti ja vaikka olikin näitä takaumia, niin hyvin pysyi mukana näytelmän tarinassa.

Vaikka näytelmässä oli vain vähän huumoria se oli kokonaisuudessaan loistava näytelmä.

Teatterissa näyttämö oli jaettu niin , että toisella puolella oli Sofian koti Santkarissa ja toisella puolella mielisairaalan pannuhuone. Keskellä esitetään tarinan muut tapahtumat.

Kulissit oli todella vaikuttavat ,Jukka Uusitalon suunnittelemat.
Näytelmässä puhutiin rauman kieltä ja vaikka kaikkea ei ihan ymmärrä se ei haitannut näytelmän seuraamista.

Musiikki oli hyvin näytelmään sopivaa surumielistä. Perttu Suominen vastasi musiikista.

Näytelmän päähenkilöt oli Enok Hävström (Ilkka Koivula) ja Aino Havström (Merja Koivula)

Enokin sisar Sofia Eriksson (Jenni KItti) ja Enokin vanha äiti Fiina Havström (Ritva Loijas)

Muita henkilöitä olivat Raippaluodosta tullut Malin Boström (Raisa Sorri),  

joka elää toden ja harhan rajamailla .

Sekä Sofian edesmennyt mies  Jan Erikson (Timo Julkunen), joka tulee Sofian muistellessa esiin.

Niuvanniemen ylilääkäri (Heimo Korhonen) ja Väkä Vehanen, Enokin ystävä (Ville Kiljunen)

Osalla näyttelijöistä oli tässä näytelmässä useampi rooli.

Jan ja Sofia Erikssonin lapset Toivo (Timo Julkunen) ja Pikku-Aaron (Raisa Sorri)

Tämä kaksikko toi näytelmään iloa ja huumoria lapsuuden tapahtumilla.

 Sotaherra, Toivon toimiessa  sodassa tämän autonkuljettajana (Ville Kiljunen)

Kaikki näyttelijät tekivat todella vahvat ja upeat roolisuoritukset. Itse tykkäsin kovasti tästäkin näytelmästä ja sen kaiksita vivahteista.

Toivottavasti joskus tulevaisuudessa saamme vielä palata tämän perheen pariin teatterissa, jos ei niin aina voi lukea Tapio Koivukarin kirjoista miten tarina jatkuu.

Tämä oli Ilkka Koivulan tähän asti viimeinen vierailu Raumalla, tulevaisuudesta ei tiedä.

 Ilkka Koivula ja minä 22.8.2010

Blue Sea Film Festival-tapahtumassa.

Katso luontoa ja huomaa...

Pinkjärvi-kuin minikansallispuisto Eurajoen kunnan pohjoislaidalla.

"Pinkjärven alue kuuluu Natura 2000-ohjelmaan ja alueella on useita erilaisia luontokohteita. Suurin osa on metsämaata, mutta Pinkjärvellä on myös puustoisia ja avoimempia suoalueita sekä suorantaisia pienvesistöjä ja pieniä lehtoja. Metsätalouden toiminnan jäänteenä alueella risteilee useita metsäautoteitä, joita ei huolleta. Vain päätie pysäköintialueelle on liikennöitävä tie."

(kopioitu Luonto.fi sivulta.)

Tänään päätin töistä päästyä lähteä vähän ulkoilemaan. Ilma oli niin ihana ja jo pitemmän aikaa tehnyt mieli tutustua Pinkjärven luontopolkuun.

Siispä autolla kohti Eurajokea.

Varustauduin vettä pitävillä kengillä ja repulla, jossa oli kahvia ja muutama pipari sekä vettä pullossa.

Onneksi oli hyvät jalkineet, sillä polku oli osin aika kivikkoista ja myös märkiä paikkoja oli.

Kyllä Suomen luonto on kaunis ja rauhallinen. Omassa rauhassa sain vaeltaa, linnun laulua kuunnellen.

Pinkjärven luontopolun varrella on kaksi laavua, joissa voi tehdä nuotion ja vessakin löytyy.(kuivakäymälä)

Kahvit nautin Mustalahden laavulla, järveä katsellen.

Luonnon omaa taidetta. Näissä voi nähdä vaikka mitä hahmoja. 

Albert Einstein?

Prinssi vai prinsessa? En kokeillut pussata, vaikka melkein astuin päälle. Onneksi huomasin ja pikku kaveri jäi sinne ihmettelemään.

Hyvää kevättä!

Nautitaan luonnost.