sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Kesä ja teatteri eli kesäteatteri osa 1


Nyt on taas aika kirjoittaa uusi blogi.
Kesä on ihanaa aikaa ja onneksi näin teatterifanin kannalta Suomessa on paljon kesäteattereita.
Itse kävin niistä viidessä.
Seuraavaksi pieni katsaus näihin viiteen kesäteatteriin.
Kuvista suurin osa on otettu netistä teattereiden sivuilta sillä esityksiä ei saa tallentaa.

Ensimmäisenä kävin Rauman kesäteatterissa ensi-illassa 2.6

REINIKAINEN


Näytelmä perustuu samannimiseen Nei Hardwickin ja Jussi Tuomisen
 luomaan tv-sarjaan (1982-1983),
Raumalle näytelmän ohjasi Olka Horila, joka oli myös ohjannut aikaisemmin nähdyt saman sarjan näytelmät. (Tankki täyteen 1 ja 2 ja Sisko ja sen veli)

Näyttelijäkaarti oli tuttua edellisistä "jaksoista" ja ihan nimekästäkin.


Näytelmä ei jostain syystä vaan ihan iskenyt minuun, ehkä syynä oli tosi kylmä ilma ja se että näytelmän vitsit oli muistissa tv-sarjasta. Oli kyllä tosi hyviä roolisuorituksia, varsinkin Mikä Räinä Ylikomisaario Rautakalliona oli todella mainio.




Rauman kesäteatteri Fåfängassa
Suvitie 3 Rauma


Seuraavaksi oli vuorossa Santtion kesäteatteri 5.7

VUONNA 85 MANSEROCK-MUSIKAALI



"Se oli vuosi jolloin sattui ja tapahtui. Se oli vuosi jolloin kaikki alkoi...ja se oli vuosi 85"



Teatteri Kuperkeikka sai ensimmäisten teattereiden joukossa luvan tähän näytelmään.
Santtiolle sen ohjasivat Jani Seliin ja Marko Virttanen.


Näytelmä kertoo Logomon työmiehistä ja heidän vapaa-ajastaan.
Musiikkia oli paljon ja oikea bändi soitti, mikä oli iso plussa.

Tämä pääosin harrastajanäyttelijöiden tähdittämä esitys oli hyvä ja toi paljon muistoja omasta nuoruudesta. Musiikki jota kuultiin oli juuri sitä mitä itse silloin kuuntelin. 
Vuosi 85 oli vuosi jolloin pääsin ylioppilaaksi.

Santtion kesäteatteri
Pyhäranta


Kolmas kesäteatteri vierailu suuntautui sateisena tiistaina 11.7 Samppalinnan kesäteatteriin.

ELOHEINÄKESÄ


Eloheinäkesä on runoilija Heli Laaksosen kirjoittama tarina suurista ikäluokista.
Näytelmässä seurataan kahden eläköityneen opettajan Juhannen ja Puolin elämää. 
Tarina alkaa seniorikodista, jossa kaikki hoituu tietokoneen välityksellä. 
Esitys kulkee miesten matkassa aina 2000-luvulta heidän lapsuuteen.


"Ketä on päättänyt, että ihminen on ensin nuori ja sitten vanha?"

Tämä näytelmä oli tosi hyvä ja siinä oli ajattelemisen aihtte, mutta se oli hauskasti toteutettu. 
Musiikkia oli kivasti laitettu sekaan ja laulajat oli loistavia esim. Antti L.J Pääkkönen.
Samppalinnassa on yleensä paljon ammattinäyttelijöitä ja niin nytkin. 


Turun kesäteatteri on perustettu jo 1960 ja siellä on pyörivä katettu katsomo.



Samppalinnan kesäteatteri
Paavo Nurmen puistotie Turku


Neljäs kesätetteri jää väliin sillä se ansaitsee oman blogin.

Viides kesäteatteri vei kauniina kesäpäivän Pyhämäähan ja...

TÄYDELLISET HÄÄT


Täydelliset häät on Pyhämaan Nuorisoseuran näyttelijöiden toeuttama esitys.
Näytelmä perustuu Robin Hawdon käsikirjoitukseen Perfect Wedding.
Pyhämaahan sen ohjasi Lauri Ketonen.


Miten monella tavalla häät voi mennä pieleen?
Kuka saa lopulta kenetkin?

Kun avioliiton satamaa kohti purjehtiva Mika herää hääpäivän aamuna  vieraan naisen viereltä niin ainekset katastrofille on valmiina ja tästä se lähtee...





Tämä esitys oli hyvää ja hauskaa viihdettä. Sai nauraa. Välillä tosin oli mielestäni vähän liikaa sellaista sähellystä, mutta ehkä se kuului tähän näytelmän luonteeseen.
 Kokonaisuudessa nautin esityksesta.


Pyhämaan Suviteatteri
Pyhämaantie 1076 Pyhämaa.

No niin kesäteatteri alkaa hiljalleen lopettaa näytäntöjään ja pian päästään taas syksyn teatteri tarjontaan.
Sitä odotellessa mukavaa kesää vielä!

p.s. Kesäteatteriblogi osa 2 aivan pian 😎







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti