lauantai 28. lokakuuta 2017

Badding-musikaali







"Tähdet tähdet, luoksenne tahtoisin pois
Tähdet tähdet, silloin mun helpompi ois
Tähdet tähdet, enkö jo tulla mä saa
Tähdet tähdet, ikuisuuksiin ajan taa"

Taas yksi ihana teatterikokemus takana.
Olimme ystäväni Marjan kanssa katsomassa Kulttuurikahvila Brummissa Badding-musikaalia.
Voi vilpittömästi todeta, että tykkäsimme todella paljon esityksestä.

Huikeita lauluesityksia ja esiintyjistä näki, että tätä tehdään koko sydämellä.


Erik Kraemer, joka esitti Rauli Badding Somerjokea omaa aivan huikean upean lauluäänen.

Myös naisnäyttelijöistä Enni Toivonen ja Laura Rinne vakuuttivat upeilla äänillään.



Kaikki esiintyjät antoivat paljon esitykselle itsestään. 
Tätä musikaalia olisi katsonut ja eteenkin kuunnellut vaikka pidempäänkin.

Monet laulut oli itselle nuoruudesta tuttuja ja oli ihan pakko hiljaa laulaa niitä mukana. 

Brummi on mainio paikka juuri tälläisille musiikkiesityksille.
Kannattaa mennä katsomaan, suosittelen lämpimästi.


Badding-Musikaalin on ohjannut Lauri Ketonen,
käsikirjoittanut Katariina Leino
ja tuottanut Jenna Karhula


Teatteriyhdistys Fake ry on teatterin erialojen ammattilaisten halusta tehdä itse, yhessä, omalla porukalla ajatuksen pohjalta syntynyt ryhmä.
Upeaa työtä tekevätkin.


No kuka oli Rauli Badding Somerjoki?



Hän oli suomalainen laulaja, säveltäjä ja sanoittaja.
Rauli Badding Somerjoki syntyi 30.8.1947 Somerolla.
Hän oliperheen viidestä lapsesta keskimmäinen.

Badding oli ujo ja ristiriitainen persoona.
Hän ei halunnut olla huomion keskipisteenä, vetäytyi mielellään yksinäisyyteen.
Rauli Badding Somerjoki ihaili Elvistä ja on tehnyt muutaman käännöskappaleen tämän tuotannosta
esimerkiksi: Synnyin rokkaamaan, Mun sormuksein, Suukko vain...
 
Badding levytti useita kappaleita : Fiilaten ja höyläte, Laivat, Paratiisi, Tähdet tähdet, Bensaa suonissa, Ja rokki soi, Valot, Ikkunaprinsessa, Illan varjoon himmeään ja monia muita.

Badding kuoli 14.tammikuuta 1987 alkoholimyrkytykssen.

Lopuksi vielä uudelleen 😍

Jos haluatte nauttia upeasta musiikista ja mukavasta esityksestä menkää ihmeessä katsomaan tämä. Ette taatusti pety.

SUOSITTELEN!
Lippuja ja esityskalenteri löytyy täältä:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti