torstai 27. huhtikuuta 2017

Koivukaria teatterissa osa 1

Rauman kaupunginteatterissa on esitetty kolme näytelmää, jotka pohjautuvat Tapio Koivukarin kirjoihin ja runoihin.


Tapio Koivukari on syntynyt Raumalla 1959.
Koivukari on julkaissut useita teoksia.
Koivukarin pääteos on saaristolaistrilogia, jonka osat ovat Luodetuulen maaMissä aallot murtuvat ja Sumun lokikirja. Päähenkilöinä ovat Aaron ja Fiina Havström sekä heidän jälkeläisensä monessa polvessa. Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Rauman edustan saariin Kuuskajaskariin ja Santkariin.



Vuonna 2010 tuli Rauman teatteriin Luodetuulen maa, joka oli Tapio Koivukarin ensimmäinen täysimittainen näytelmä.
Saaristosaaga osa 1- Kuuskajaskari



"Jumala taivaassa, kapteeni laivassa ja keisari uunin päällä"
Luodetuulen maa näytelmä

Luodetuulen maa kertoo yhden perheen vaiheista vuosisadan alusta aina vuoteen 1920.
Tarinan päähenkilö on Aaron Antoninpoika Havström ja hänen perheensä.
Aaron muuttaa perheineen Rauman edustalle Kuuskajaskarin saareen.
Perheen kohtaloon vaikuttaa niin tsaarin sortotoimenpiteet, ensimmäisen maailmansodan tapahtumat ja kansalaissota.


Havströmin perhe: Sofia, Oskari, Aaron, Fiina ja Hjalmar

Rauman kaupunginteatterissa Luodetuulen maa sai ensi-iltansa 11.9.2010


Näytelmä oli todella upeasti toteutettu. 
Näyttelijät tekivät vahvat roolisuoritukset, vaikka osalla olikin useampi rooli esitettävänä.
Näytelmän ohjasi Sakari Kirjavainen
Lavasteet olivat todella upeat ( lavastu Pentti Uimonen)

Esityksessä Suomen historia ja perheen kokemukset oli hienosti nivottu yhteen.
Perheen kokemat ilot, surut ja menetykset on vahvasti esillä.
Näytelmästä välittyi hyvin miten karua ja yksinäistäkin oli elämä saaressa, mutta luja tahto ja perhe pitivät kiinni elämässä.

Näytelmässä naisilla on iso rooli pitää perhe kasassa. 
Tässä onnistuvat hyvin Fiina (Ritva Loijas), Sofia (Irina Pulkkinen) ja Tyyne (Raisa Sorri),
vaikka elämä ei aina kohtelekkaan silkkihansikkain.




Aaron Havström (Kari Hakala), Jan Eriksson (Timo Julkunen) ja Tyyne Sundholm (Raisa Sorri)


Näytelmän tiimoilta järjestettiin kirjailijatapaaminen. Mahdollisuus jutella Tapio Koivukarin ja ohjaaja Sakari Kirjavaisen kanssa näytelmän tekemisestä.
Hieno tilaisuus, mutta harmi vaan minä olin ainoa osallistuja (lauantai 27.11.2010)
Mielenkiintoista oli keskustella silti heidän kanssaan.


Tapio Koivukari, minä ja Sakari Kirjavainen.


Sain myös tavata ihania näyttelijöita tämän näytelmän tiimoilta.


          Timo Julkunen ja Raisa Sorri           Tuija Ernamo                                Tapio Koivukari ja Kari Hakala  



Niin ja jatkoa seurasi vuonna 2013...


... siitä seuraavassa blogissa.
                                                               











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti